perjantai 31. elokuuta 2012

Lintusperheen uudet jäsenet

Korvakorukasa odottaa edelleen kuvausta, mutta laitetaan tähän väliin näytille pari uutta lintusperheen tulokasta: Lempi ja Into. :)

Lempi sai seurakseen kaiverretun ruusukvartsihelmen sekä sydämenmallisen Hill Tribe -hopeasydämen.


Into puolestaan koostuu vihreäkirjavasta jaspiksesta sekä vanhasta palkintolusikan varresta sahatusta kuviosta. Kuvion taakse jäi juuri ja juuri näkyviin vuosiluku 48. :)


Onnistuin muuten mokaamaan blogilistalla tässä bloginvaihdoksessa. :( En tajunnut että olisin voinut muokata blogin osoitteen uudeksi, sen sijaan poistin vanhan blogin sieltä kokonaan ja laitoin tämän tilalle.  Phhh.. no, jos vielä joskus vaihdan osoitetta niin nyt tiedän. :D

torstai 23. elokuuta 2012

Sormustuttaa

Syys alkaa hiipiä mutta minä jumituin kesäisempiin muotoihin. On sormustuttanut kovasti jo pitkään, mutta kun ei ole ollut olevinaan aikaa, enkä ole mikään hirvittävän hyvä sormuksentekijä niin olen lykännyt ja lykännyt tekemistä. Vaan eipä se kutina siitä mihinkään kadonnut, pakko oli kaivaa runkolangat esiin. :)

Ensimmäiseen sormukseen valmistin kukat kuparista ja hopeasta (sisempi kukka kuparia), ja valssasin kumpaankin kuvioita. Keskustana on hopeamöykky. Sormuksen koko 18.5.



Toinen sormus sai koristeekseen kupariperhosen, lisäksi sulattelin hopeamöykkyjä. Kokeilin myös punsseloida tekstin rungon sisälle, joten nyt siellä lukee hyppelevästi 'uneksi'. :) En ole aikaisemmin noin kapeaa punsseloinut joten hiukan oli haparointia. Perhonen asettuu kädessä vinottain, kokonsa puolesta se ei ehkä ole lapasten alla pidettävä sormus (siipiväli n.3cm, koko 18). Rungon nuijin tyylilleni uskollisesti hiukan klohmuiseksi. ;) Tästä on nyt sitten usempi kuva koska en osannut päättää parasta.





maanantai 20. elokuuta 2012

Korvakorukavalkadi

Olen pikkuhiljaa näprännyt korvisprojektia eteenpäin, puolet jäi tältä päivää vielä kuvaamatta. Tulee lykättyä kuvien ottamista jatkuvasti ja sitten onkin kasa odottamassa..

Pari nro 50: messinkifiligraanihelmet sekä sarisilkin suikaleet. :) Helmet ovat suuret ja näyttävät mutta ah niin kevyet!


51/101: en ole pitkään aikaan kieputellut joten ihan oli hakusessa koko homma ensin, ja tunsin itseni äärettömän kömpelöksi! Sterlinghopeaa, vuorikristallibrioletit, ruskeita pieniä makeanvedenhelmiä sekä turmaliinejä:




 52/101: Balihopeiset helmet sekä luullakseni värjättyä howliittia.Vakaa päätös viimein käyttää vuosia sitten hamsteroituja hopeahelmiä!



53/101: tyttönen vei nämä kirkuen, lähes mustiksi patinoidut, itse kuvioidut kuparilätkät, hopeaa sekä apatiittirondelleja:


54/101: myös helmihattuja yritän nyt sitkeästi käyttää pois, näiden seurana valkoisia biwatikkuja, sekä hatut että kieputukset hopeaa. En osaa päättää tuleeko näistä mieleen omituiset kukat vai merenelävät. :)



55/101: vuoriskristallipallerot, sterlinghopeiset helmihatut sekä mystiset kvartsibrioletit jotka ovat hennon pinkit (kun jätin patinoimatta ettei pinnoite irronnut ;))



56/101: akaattirondellit sekä Hill tribe -hopeasydämet, syksyn sävyjä.



Ja loppuun vielä toinen lintukoru, piti tehdä kun jäi kutkuttamaan. Kuvioin tähän linnun eri kuviolla, seurana kivikukka sekä oikeasti vanha avain.


Ja vielä suuri ja lämmin kiitos Outiriinalle tunnustuksesta! :)