torstai 6. kesäkuuta 2013

Hävyttömästi..

olen jättänyt blogin unholaan! Koruiluinto ei ole ollut täydessä kukassa, mutta jotenkin on bloggaaminen tuntunut vaikealta. Katsotaan josko tämä tauko olisi tehnyt terää. :) En ole myöskään muiden blogeja lukenut, pahoitteluni siitä! Flickrikin on täysin uudistunut tässä välissä, huu, saa nähdä osaako sitä enää käyttää.

Innostuin lasikapusseista minäkin kun onnistuin foorumilta ostamaan muutamia sieviä laseja. Niistä tuli sitten tehtyä monessa eri muodossa. Tyttären kanssa näprätiin ensin kasa sormuksia. :)


Sitten tein ystävälle hänen valitsemastaan pöllökuvasta, taustalle laitettiin vanhaa paperia:


Heh, jostain syystä lasi näyttää aivan kuoppaiselta kuvassa. Käytin lasikapusseja myös korvakoruissa, enää muuten yksi pari korviksia tekemättä 101 parista!




Näihin siis hurahtaa TÄYSIN. Tai ehkä minä vain aina hurahdan johonkin. :) Myös muutama yksinkertainen medaljonkikaulakoru näki päivänvalon:



 
Näistä keskimmäinen meni tyttärelle, yllättäen. :) Nahkasta muotoutui kivasti rusetit medaljonkien koristeeksi, lasien alla on kollaasit koristeena.

9 kommenttia:

  1. Mitä ihmeen lasipusseja.. mistähän tuota tajuais kysellä edes täällä . Hienoja ovat, varmasti hauskaa tekemistä

    VastaaPoista
  2. Ovat siis laseja joissa on toinen puoli litteä ja toinen kupera. :) Ainakin etsystä löytyy, varmaan joistakin korutarvikekaupoistakin tai ehkä askartelukaupoista!

    VastaaPoista
  3. Hienoja, tuo nahkarusetti on niin kiva! Nuo alimmat korvikset <3

    VastaaPoista
  4. Nää on Inkku taas ihan mahdottoman ihania. Kaunokaisia.

    VastaaPoista
  5. Huippuja varsinkin nuo nahkarusettikorut. Sopivalla tavalla romanttisia.

    VastaaPoista
  6. Näissä on niin hyvä tunnelma <3

    VastaaPoista
  7. Ihania medaljonkikoruja, olen itsekin tosi ihastunut rusetti-riipusyhdistelmiin, joten nahkarusettiversio saa tänään suosikin arvonimen <3

    VastaaPoista
  8. Oi ihana kun palasit, olen niin kaivannut korujasi ja tätä kauneutta täällä! Ihania nämä lasikorut, oi oi!

    VastaaPoista