maanantai 16. syyskuuta 2013

Nahkaa, patinaa ja vanhaa paperia

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tuo meidän Katri-ihanainen sai minutkin hullaannutettua nahkarannekoruihin. :) Sain häneltä jo joulukalenterista tarvikkeet mutta hidas hämäläinen kypsytteli ideaa täydet 9 kuukautta ennenkuin sai ensimmäisen rannekorun valmiiksi, ja koska se meni tyttärelle niin pitähän sitä sitten itsellekin saada kun ovat niin kovasti kivoja. :) Tyttärelle siis ruskea leveä rannekoru ja meikäläiselle lilaa ja kultaa, melkoiset överit.




Jäi sitten vielä tuo korvistelu päälle kun tarvikkeet oli esillä, halusin kokeilla lasikapussikorviksia. Yhdistin niihin mustaksi patinoitua hopeaa sekä granaatit, lopputulos on minusta aika kiva.

Paperi on 1800-luvulta, raaskin siitä aina pienä paloja uhrata silloin tällöin. ;)

Toiseen pariin löysin kaiverretut granaattikukat/tähdet jotka olen ostanut varmaan 2007 enkä ole raaskinut käyttää, oliskohan jo aika? Näihin kieputtelin myös mustaksi patinoidusta hopealangasta rinkulat ja käsityön jälki näkyy, eivät aivan identtisen kokoiset ole. :) Ovat miellyttävän keveät korvissa!


7 kommenttia:

  1. Älyttömästi ihania herkkuja ilmaantunut tänne sitten viime visiitin. Ei meinaa perässä pysyä, kun toiset ne toteuttaa eikä meinaa. :)

    VastaaPoista
  2. No tää vimppa korvispari keikkuu kyllä somasti minunkin makuun :-D

    VastaaPoista
  3. Ihania ovat, tekis niin mieli kokeilla mutta jää nyt myöhempään..

    VastaaPoista
  4. ihana on kumpainenkin korvispari - en kyllä osaa sanoa kummasta enemmän tykkään. myös nahkarannekkeet on kivoja :)

    VastaaPoista
  5. nahkarannekkeet toimii ... ja övereissä väriyhdistelmä niin tyylikäs että näyttää melkein asialliselta ; ) ihailen kieputtelijoita ... minulta ei onnistu ... patinoitu hopealanka sopii näihin korviksiin todella kauniisti ...

    VastaaPoista
  6. Nahkaarannekkeita, nam :) oma kuume kasvaa... Oih, nuo ekat korvikset, ihanat!

    VastaaPoista
  7. Jee! Parempi valmista myöhään kuin ei milloinkaan. Tuo sun överi-yhdistelmä on ylimakee.

    Ja korvikset molemmat parit tyylikkäitä ja persoonallisen kauniita, kuten aina.

    VastaaPoista